Varsinainen äänestyspäivä on sunnuntai 13.4.2025. Käytäthän äänioikeuttasi!

8.4.2025: Ennakkoäänestys on päättynyt. Moni ehti jo käyttää äänioikeuttaan. Hienoa!
Silti valtaosa meistä haluaa äänestää varsinaisena vaalipäivänä. Varsinkin ennen, kun vaalit olivat kaksipäiväiset eikä ennakkoäänestys ollut niin sujuvaa kuin nykyään, piti moni omaa äänestyspäiväänsä tärkeänä juhlapäivänä. Muistan, miten itsekin monesti aiemmin pukeuduin valkoiseen paitaan ja laitoin pitkän takin ja mustan hatun ylleni, kun lähdin vaaliuurnille. Ja äänestämisen jälkeen juotiin tietysti vaalikahvit.
Äänestämään ehtii mainiosti varsinaisena vaalipäivänä eli sunnuntaina 13.4.2025! Toivottavasti sää on suotuisa eli ei sada eikä paista… Yleensähän julkisuudessa pohditaan säätilan merkitystä äänestyspäivän vilkkaudelle. Moninaiset ennakkoäänestysmahdollisuudet ovat osasyy, miksi meillä on nykyään vain yksi vaalipäivä. Ennakkoäänestäminen onkin suosittua muun muassa siksi, että monella on vaalipäivänä menoa tai muuten vaan halutaan varmistaa, ettei äänioikeus jää käyttämättä.
Äänestäminen on etuoikeus. Vapaat ja rehelliset vaalit ovat meille niin itsestäänselvä asia, että välillä unohdamme arvostaa äänioikeuttamme. Valitse äänestettäväksesi sellainen ihminen, jonka koet sopivan omaan ajatusmaailmaasi ja jonka uskot edistävän sinulle tärkeitä asioita ja edustavan sinua ja ajatuksiasi. Äänestämällä osoitat arvostavasi omaa näkemystäsi, demokratiaa ja vapaata, avointa ja itsenäistä Suomea!