Terve!
Tilanteen mukaan esittäydyn eri tehtävieni mukaisella nimikkeellä. Ensijaisesti olen kauppias. Se on ollut identiteettini koko työurani ajan toimisessani omissa yrityksissäni kaupan alalla. Viimeiset reilut parikymmentä vuotta yksi toimipisteeni sijaitsi Tampereen Tammelantorilla, jolloin usein täsmensin olevani torikauppias.
Yrittäjä ja omien yritysteni toimitusjohtaja olen ollut myös koko työhistoriani ajan. Edelleenkin toimin yrittäjänä ja toimitusjohtajana tällä hetkellä kahdessa yrityksessäni. Välitys Laihonen Oy on valtakunnallisesti toimiva konsultointiyritys keskittyen erityisesti tori- ja markkinakauppaan ja liha-alan yritystoimintaan. Liipasi Logistics Oy tuottaa tavara- ja henkilökuljetuspalveluja lähinnä Pirkanmaalle.
Työuraani liittyen olen aikanaan opiskellut lihamestariksi ja käynyt K-instituutin K-kauppiasvalmennukset. Vuosien saatossa on tullut käytyä monenlaisia kursseja ja koulutuksia. Tampereella olen asunut jo noin 25 vuotta. Tänä aikana olen suorittanut erilaisia virallispätevyyksiä kuten vaikkapa liikenneyrittäjätutkinnon. Tampereen Kauppakamarin kautta suoritin HHJ-tutkinnon (hyväksytty hallituksen jäsen) ja sen innottamana myös HHJ-puheenjohtajakurssin.
Yhteisten asioiden hoito on aina ollut minulle mielekästä ja tärkeää. Olen jo useiden vuosien ajan ollut valtakunnallisen Tori- ja Markkinakaupan Keskusjärjestön hallituksen puheenjohtaja. Aiemmin toimin parikymmentä vuotta Tampereen Torikauppiasyhdistyksen puheenjohtajana ja nykyisinkin olen sen jäsen.
Muuttaessani 18 vuotta sitten nykyiseen asuntooni tuli minusta heti seuraavassa vuosikokouksessa Asunto-osakeyhtiö Tamronkulman hallituksen puheenjohtaja. Siinä pestissä olenkin yhdessä taloyhtiön asukkaiden ja hallituksen jäsenten kanssa touhannut yhtä ja toista: tontiltamme on purettu vanhaa ja rakennettu paljon uutta. Uudisrakentamisen myötä minusta tuli myös Tamronparkki Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Olenkin tunnettu mielenkiinnostani pysäköintipaikkoja kohtaan.
Luottamustoimiani hoitaessani olen tavannut valtavan määrän mukavia, osaavia, asiantuntevia ja yhteistyöhaluisia ihmisiä. Olen osallistunut moniin tilaisuuksiin ja tapahtumiin ja päässyt mukaan työryhmiin. Erityisen mielekäs on ollut Tampereen Tammelan kaupunginosan kehittämistyöryhmä, josta olen saanut paljon innostusta ja tietämystä laajemminkin asumiseen, yrittämiseen, liikenteeseen ja moneen muuhun asiaan.
Ylpeänä kerron myös olevani eläkeläinen. Läheiseni väitävät, ettei sitä huomaa, koska olen vähintäänkin yhtä paljon poissa kotoa, puhelimessa ja tietokoneella kuin aktiivisen työuranikin aikana. Maailmassa on niin paljon mielenkiintoisia asioita – minkäs teet!
Siivilivirkojakin minulla on. Olen kahden vilkkaan veijarin isoisä ja toki myös kahden aikamiehen eli omien poikieni isä. Olen vaimoni puoliso. Olen veli kahdelle siskolleni ja kolmelle veljelleni. Sukua minulla riittää runsain mitoin, sillä olen alunperin 12-lapsisen perheen yhdeksäs tulokas. Pidän sukumme lankoja käsissäni ja tykkään seurata nuoremman polven vaiheita. Olen innokas järjestämään sukukokouksia, joita pidämme säännöllisin väliajoin.
Harrastan kaikenlaista. Kiertelen moottoripyörälläni vähintään kerran vuodessa isomman lenkin Euroopassa ja pienempiä reissuja Suomessa. Mökillä hakkaan polttopuita, ajan nurmikkoa ja useimmiten olen vaan. Laulan karaokea niin kotioloissa kun eri karaokepaikoissa. Aion kirjoittaa joskus elämästäni jonkinlaisen kertomuksen. Siksi olen osallistunut elämäkertakirjoituskursseille ja kuulun siihen liittyen yhteen yhdistykseenkin. Kävelen ja pidän kuntoani yllä. Luen ja lepään.
Kaipa sitä vielä jotain muutakin kerrottavaa olisi, mutta eiköhän tässä tullut ne isot linjat. Jos haluat kuulla tarkemmin jostain jutusta, niin ota yhteyttä!
Terveisin
Mauno
